torstai 15. toukokuuta 2014

Arjen pieniä asioita


Työvuoroni alkavat usein jo aamukuudelta (06:00). On siis herättävä kukonlaulun aikaan, tai siis oikeastaan jo ennen sitä. Herätyskello soi tasan 04:56. Aamuni on hyvin aikataulutettu, eikä miulla ole minuuttiakaan ylimääräistä aikaa "pööpöilyyn". Tämä siksi, koska haluan nukkua mahdollisimman pitkät yöunet.

Ylläoleva kuva on napsaistu aamuauringon noustessa työmatkan varrelta. Ei hullummat näkymät, eihän?! :) Monesti tulee ajeltua tukka putkella ja niin rutiinilla että matkasta ei muista juuri mitään kun saapuu perille. Se ei liene kovin terveellistä... siispä pitäisi taas muistaa elää hetkessä, ajaa tietoisesti. :)

Voin oikeastaan ajaa kahta järkevää reittiä töihin, toinen menee keskustan läpi jolloin rantaa ei näe kuin vilaukselta, toinen taas menee rantatietä lähes puolet matkasta. Kesäisin tykkään ajella rannan kautta koska siitä tulee jo heti aamusta hyvälle mielelle sillä rakastan vettä ja luontoa. Siinä on jotain rauhoittavaa. Lisäksi kaikki ihmiset, joita työmatkan varrella näkee lenkillä tai löhöilemässä, näyttävät huolettomilta ja iloisilta. Tai sitten vain kuvittelen niin koska tunnen itseni sellaiseksi luonnon lähellä.

Ja jos iltavuorosta ajelen rannan kautta kotiin niin näkymä voi hyvällä tuurilla olla tällainen:


Saatan joskus pysäyttää auton ja jäädä hetkeksi ihastelemaan luonnon kauneutta. Luonnolla on eheyttävä voima, oikeasti.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Kävelymeditaatio räntäsateessa

Vielä parisen viikkoa sitten satoi räntää, vettä ja luntakin välillä. Niin paljon että maa oli valkea ja taivas harmaa. Suorastaan masentavaa, johan ehdittiin nauttia 20-asteisista kevätpäivistä...

Kun perheeseen kuuluu koira, on ulos lähdettävä säällä kuin säällä. Päätin ottaa tilanteesta hyödyn irti ja tunnustella miltä tuntuu kävellä räntäsateessa. Tein siis kävelymeditaation metsälenkillä.

Ulkona oli pari astetta plussaa, tuuli ja satoi räntää ja vettä vuorotellen. Puin päälleni veden- ja tuulenpitävän kuoripuvun jonka alle lämmintä vaatetta niin että tarkenee. Pipo päähän ja vedenpitävät lenkkarit jalkaan. Ja ulos.

Kun pääsin metsäpolulle, saatoin kaikesta rännästä huolimatta haistaa metsässä kevään. Se tuoksui hyvältä. Mutta vaikka metsässä miten tuoksui keväältä, ilma tuntui silti hyytävän kylmältä. Vesipisaroiden napsahdellessa huppuun tuuli pyyhki kasvoja ja alkoi hieman paleltaa. Kasvoja. Sitä mukaa kun räntä-vesisade kasteli miuta, pysyin varpaita myöten kuivana mutta kasvot saivat osansa sateesta. Aina kun tuuli osui kasvoihin, poskipäitä palelsi. Havaitsin että vesipisaroita oli jopa kiva kuunnella hupun alta, mutta kun ne osuivat poskiin ja tuuli vihelsi puhaltaen hupun pulleaksi, kasvoja kylmäsi ja huomio kiinnittyi siihen.

Hyvällä ilmalla pysähtelen usein meditaatiolenkillä paikalleni, kuuntelen luonnon ääniä ja katselen ympärilleni samalla kun koira haistelee puskia. Nyt keskityin vain eteenpäin pääsemiseen ja siihen kuinka vesi napsahteli huppuun. Polun liukkauteenkin oli toki pakko kiinnittää huomiota, muuten olisin löytänyt itseni pyllyltään maasta. 

Oli ihan hauska huomata että itse asiassa räntäsateessa tarpominen ei ollutkaan niin epämiellyttävää kuin mitä kuvitella saattaa. Sateenvarjo olisi tehnyt reissusta paremman niin naamakaan ei olisi kastunut. 

Kun keskittyy tietoisesti hetkeen, huomaa yleensä sellaisia asioita joita ei normaalissa "ajatusvilinässä" noteeraa. 

Monasti olen lähtenyt lenkille niin että joko sateenvarjo jää kotiin tai sitten jalassa on tavis-lenkkarit jotka suorastaan imaisevat veden, tai sitten lenkkihousut eivät ole vedenpitävää mallia.
Tästä kokemuksesta rohkaistuneena lähden jatkossa hieman paremmalla mielellä huonollakin säällä lenkille, täytyy vain muistaa pukeutua sään mukaan. Ja kävellä tietoisesti. :)

Kuukuppi - naisen elämän pelastaja! (1x / kk)

Tämä suoja on niin huomaamaton että sitä käyttäessä voi ihan oikeasti unohtaa kuukautiset! Ihan totta!

Olin jälleen hieman skeptinen kun netissä pyöriessä törmäsin tähän pieneen ihmeeseen nimeltä kuukautiskuppi, kuukuppi. Se oli joskus vuonna 2005... Luettuani kymmeniä käyttäjäkokemuksia foorumeilta (erityisesti kuukuppikunta.netistä ) päätin ostaa kupin koska kaikki oikein hehkuttivat sitä. Vain muutamat eivät syystä tai toisesta olleet tyytyväisiä kuppiin, mutta n. 99% lukemistani jutuista olivat positiivisia. Täytyyhän noin positiivisen vastaanoton saaneelle kapistukselle antaa mahdollisuus!



Miulla on pieni Lunette-merkkinen kuppi, varmasti muutkin ovat hyviä mutta valitsin Luneten sen kotimaisuuden vuoksi. En aio tässä selittää sen enempiä kupin käytöstä, siitä löytyy netistä kuvallisiakin ohjeita. Mutta sen sanon että en ikinä enää vaihda mihinkään kertakäyttöiseen suojaan, en ikinä! :)

Kupin hyödyt sen sijaan aion luetella ja tässä ne tulee:
  • ei ime kosteutta eikä hiosta kuten siteet (mielestäni tärkein hyöty!)
  • hiivatulehduksen riski vähenee
  • ei aiheuta toksista shokkisyndroomaa (tamponien käytössä on riskinsä)
  • mukava käyttää ja oikeasti huomaamaton
  • hygieeninen
  • luontoystävällinen (säästyy asettimet, puuvillat, paperit, muovit joita kertiksiin kuluu)
  • säästät rahaa (yksi kuppi kestää oikeassa käytössä vuosia)
  • tyhjennysväli jopa 12 tuntia
  • voit huoletta uida ja harrastaa mitä tahansa urheilua kupin kanssa
  • et tarvitse muita suojia kupin kanssa
  • sopii kaiken ikäisille ja kokoisille naisille, saatavilla eri kokoja
  • mahdollistaa vuodon määrän seuraamisen (kupissa mitta-asteikko)
Listaa voisi jatkaa vielä mutta eiköhän tuossa ole tärkeimmät.

Miulla oli kupin alkuaikoina suorastaan hehkutusvaihe, siis niin erinomainen keksintö tämä pieni kapistus on. Nykyisellään kun käyttö on niin rutinoitunutta, ei asiaa tule sen kummemmin mietittyä. 

Mutta sanonpa vielä että suosittelen tätä kapistusta sydämellisesti kaikille naisille! Ainoastaan jos käytät kierukkaa, kannattaa keskustella lääkärin kanssa asiasta. Muita rajoituksia ei tässä liene.

Faktoja tarkistettu ja kuva laitattu Luneten sivuilta.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Nenäkannu

Työterveyshoitaja suositteli miulle aikoinaan nenäkannua ja omani olen hankkinut ehkä viitisen vuotta sitten. Monta viikkoa se lojui vessan kaapissa kun pelotti koko ajatus suolaveden työntämisestä rööreihin, eikös siinä voi vaikka hukkua jos sen tekee väärin, hui! Sitten eräänä päivänä mieleni rohkaistui ja uskaltauduin kokeilemaan kannua. Pari kertaa onnistuin kaatamaan nieluun suolavettä, pää ei ollut tarpeeksi alaspäin. Oikean huuhteluasennon kun oppii niin sen jälkeen homma käy leikiten.

Nykyään käytän kannua säännöllisen epäsäännöllisesti. Useamminkin voisi käyttää, erityisesti kun omaan jonkinasteisen kroonisen nuhan joka on ympärivuotinen. Huuhtelu on oikeasti "ihan ookoo" kun sen tekee sopivan lämpöisellä suolavedellä. En kuitenkaan koe sitä "miellyttäväksi" kuten paketissa mainostetaan, mutta on se ihan ok. Pölyt ja muut epäpuhtaudet, jotka jäävät nenän kautta hengitettäessä nenän onteloihin, saavat kovaa kyytiä huuhtelussa.

Kuva lainattu Sarvikuono -merkkisen kannun käyttöohjeesta.



Nenähuuhtelu on vanha joogatekniikka, Intiassa se kuuluu ihmisten jokapäiväiseen henkilökohtaiseen hygieniaan. Länsimaissa nenähuuhtelu yleistyi kun lääkärit huomasivat sen hyödyt. Ei siis humpuukia, vaan ihan aidosti toimii. :)

Koska meillä Suomessa on erittäin puhdas hanavesi, voi hanasta ottaa suoraan sopivanlämpöistä vettä kannuun. Jossain muualla maailmassa, esim. Amerikassa saattaa vesijohtovedessä esiintyä hurjia aivonsyöjäalkueläimiä joiden infektioon todennäköisesti kuolee. Kääk! No, täällä kotona siitä ei kuitenkaan ole vaaraa.

Nenähuuhtelukannun käyttö voi auttaa seuraavissa:
  • poskiontelontulehdus
  • allergia
  • flunssa ja nuha
  • saattaa vähentää rään eritystä
  • muuttaa nenässä olevan rään koostumusta nestemäisemmäksi -> helpompi niistää ulos nenästä
  • helpottaa hengitystä kun ontelot ovat puhtaat räästä
  • parantaa siis myös hajuaistia
Ja mikä parasta, kannun käytöllä ei ole juurikaan haittavaikutuksia. Jotkut käyttäjät sanovat että nenä saattaa hieman kirvellä tai vuotaa verta. Itselläni ei ole ollut kumpaakaan oiretta kannun käytön jälkeen. Luulenpa että oikea suolapitoisuus vedessä on se juttu. Kannun mukana tulee mitta jolla suolan määrä on helppo mitata.

Koivun siitepölyä on tänä keväänä jopa satakertainen määrä normikevääseen verrattuna, hurjaa! Kannut siis käyttöön ja pölyille kyytiä! :)

Jutun speksit tarkistettu sarvikuono.info:sta

torstai 1. toukokuuta 2014

Rooibos-tee

En juo kahvia, se maistuu miusta pahalle. Muutaman kerran koko elämäni aikana olen maistanut kahvia (olen koittanut siinä seassa maitoa, kermaa, sokeria) ja aina se vaan on pahaa ja kitkerää. Joten mitä suotta. Mutta teetä, ah!

Olen erityisesti kiinnostunut mahdollisista terveysvaikutuksista joita teellä on. Varsinkin nyt mainitsemassani Rooibos-teessä. Taino, se on kuulemma "teen tapaan haudutettavaa yrttijuomaa" eikä teetä. No mie kutsun sitä teeksi kuten muitakin haudutettavia juomia. 

Etelä-Afrikassa sitä on osattu käyttää terveysjuomana jo vuosisatoja.
Rooibosta kuuluisi hauduttaa pitkään, jopa 6-10 minuuttia. Näin siihen saadaan runsaasti makeaa ja pähkinämäistä makua. Koska rooibos ei sisällä juuri ollenkaan tanniineja, sen maku ei muutu kitkeräksi pitkälläkään haudutusajalla. Voiko jokin olla niin hyvää ja samalla terveyttä edistävää? Mainio yhdistelmä! :) Itse en käytä teessä sokeria, mutta maitoa kyllä. Jotkut pitävät sitä outona mutta lisään teehen kuin teehen maitoa. 

Rooiboksen terveydelliset vaikutukset:
  • poistaa jännitystä
  • lievittää koliikkikipuja ja auttaa vaippaihottumassa
  • lievittää vatsakipuja - ruoansulatusvaivat, pahoinvointi ja närästys
  • parantava vaikutus iho-ongelmissa - akne ja rohtumat
  • lievittää allergisissa reaktioissa - heinänuha ja astma
  • teen antioksidantit vähentävät vapaiden radikaalien haittavaikutuksia elimistössä (mm. glutationi - suojaa soluja hapettumiselta)
  • vähentää unettomuutta
  • alentaa kolesterolia ja näin ehkäisee sydänkohtauksilta (linkki jutun lopussa)
  • kaloriton
  • kofeiiniton
Ja vieläpä tällaisia mineraaleja tuosta ihmejuomasta saa:
  • rautaa
  • fluoria
  • kaliumia
  • kalsiumia
  • kuparia
  • magnesiumia
  • mangaania
  • natriumia
  • sinkkiä
Tätä teetä voi nauttia myös illalla hyvällä omallatunnolla sillä se ei sisällä lainkaan piristävää kofeiinia (kuten esim. tavallinen musta tee sisältää).

Kuva lainattu steelsmithiltä (jossa muuten mielenkiintoinen artikkeli aiheesta) ja suomenkieliset faktat vaklattu Nordqvistiltä ja wikipediasta.